Alexan ja Charlien pennut s. 22.08.2010
Pennut lentäneet pesästä. Pennuille avattu omat sivut
Pentueen vanhemmat
Painotaulukko
Pentupäiväkirja
Pennut saivat viralliset nimensä eri puolilla maailmaa sijaitsevien saarten mukaan. Peu Baw Kodiak "Konsta" Kodiakinsaari sijaitsee Alaskan etelärannikolla. Se on erityisen tunnettu karhuistaan, sillä se on ruskeakarhun suurimman alalajin kodiakinkarhun asuinpaikka. Peu Baw Kerguelen "Taavi" Kerguelen saaristo sijaitsee Intian valtamerellä. Saari on erittäin tuulinen ja viileä, eikä sillä ole vakinaista asutusta. Peu Baw Kiritimati "Kaapo" Kiritimati on maailman suurin atolli. Saarta kutsutaan joskus myös Joulusaareksi. Se on osa Kiribatia Tyynellä valtamerellä. Peu Baw Kefalonia "Cara" Kefalonia sijaitsee Kreikan länsiosassa. Saari on tunnettu valekarettikilpikonnapopulaatiostaan. (Lähde: Wikipedia) 17.10 Tänään lähtee Cara pesästä. Pakkasimme Kaapon ja Caran boxiin ja nappasimme myös Tildan mukaamme ja ajelimme kohtia Nokiaa ja Caran uutta kotia. Saimme näin myös samalla tutustua Caran uuteen kotiin. Lisää kuvia Caran omalla sivulla
Tässä Caran pentupakkaus
Kaapo ja Cara 8 viikkoa
16.10 Teija ja Mara hakivat Konstan uuteen kotiin Vantaalle. Illalla Teija lähetti viestin, ja kertoi että pitkä automatka oli mennyt pääsääntöisesti nukkuessa. Kotona parsonrusselinterrieri Neo ei päästänyt pientä silmistään ja ne jo nukkuivat vierekkäin :)
15.10 Tarulta tuli ihanan pitkä viesti Taavin ensimmäisestä yöstä uudessa kodissa. Reippaasti oli illalla leikkinyt leluillaan häntä vispoen, olipa hieman maistanut tietsikan johtoakin. Heillä taitaa olla paremman makuiset johdot koska eivät täällä ole kelvanneet pentusille :D Illlalla ja yöllä Taavi oli itkeskellyt pari kertaa mutta rauhoittui silittelyillä. Yöllä oli tehnyt pisut hienosti paperille ja aamulla upeasti ulos. Yöllä se oli siirtynyt Tarun vaatteiden päälle nukkumaan, eli haki selvästi turvaa ihmisestä ja on ottanut Tarun omakseen. 14.10 Ensimmäinen pentusista lensi pesästä Taru ja Nico tulivat hakemaan omaa pentua Taavia kotiin Raumalle. Ensin oli ohjelmassa konetyöt, pesu, föönaus ja sitten trimmaus. Näin Taru sai perehtyä oman villkoiransa turkin hoitoon alusta loppuun. Sitten Taavi sai vielä hetken levätä ja leikkiä sisarusten kanssa ennen kotimatkalle lähtöä.
Myöhemmin illalla Raumalta tuli kuulumisia, turvallisesti oli päästy perille. Onnea Taavi uuteen kotiin Tarun ja Nicon hellässä hoivassa.
Ilalla tulivat Sanna ja Taija katsomaan pentusia. Sannalle syttyi hirveä pentukuume :)
11.-17.10 Pennut ovat parhaimillaan, ne liikkuvat jo ketterästi ja leikkivät kovasti niin toistensa kuin perheen muidenkin koirien kanssa. Niiden mielipaikka on ruokahuoneen pöydän alla. Pöydässä on kivat jalat joiden alle sopivat mukavasti pienet pennut mutteivat isot :). Niinpä ne härnäävätkin Tildaa ja Napsua ja juoksevat piiloon pöydän alle. Pennuilla on tapana vetää Napsua hännästä, Napsu nauttii silminnähden pentujen seurasta ja antaa niiden tehdä itsellen vaikka mitä. Tilda taasen vaanii pentusia ja silloin kun ne eivät ole varuillaan tekee se semmoisia "hyökkäyksiä" niiden kimppuun ja säikkyttelee niitä että ne kirkuu ääneen. Pennut syövät hyvin ja nukkuvat yönsä jo yhtäsoittoa rauhallisesti. Pennuilla on käynyt vieraita ja ne tervehtivät uusia ihmisiä reippaasti, kaikkia naurattaa niiden alati huiskivat hännät. Hilkka kennel Nefers tuli katsomaan Charlien pentuja. Oli mukava saada myös toisenkin mielipide pennuista. Sillä omasta mielestä ne tietenkin ovat maailman kauneimpia. Hilkka on kasvattanut villakoiria jo vuosia ja häneltä olen saanut paljon kullanarvoista tietoa kasvatuksesta. Alexan ja Charlien pentueeseen Hilkka oli oikein tyytyväinen, hän kehui pentujen rakennetta, luonnetta ja turkin laatua sekä väriä. 10.10 Pennut 7 viikkoa Minulla on syyslomaa koko viikko ja saankin nauttia pentusten viimeisestä viikosta ennen luovutusta. 8.10 Ulkoilua
7.10 Pakkasin pennut kahteen kuljetusboxiin ja matkasimme Keuruun eläinklinikalle. Siellä pennuille tehtiin terveystarkastus ja sirutus. Kaikki 3 poikaa seisoivat jämäkästi paikoillaan kun lääkäri tutki ja kuunteli heidät. Cara tyttönen sen sijaan höselsi niin ettei kuuntelusta meinannut tulla mitään. Sen käytöksestä tulikin mieleen ihan meidän ADHD-tapaus Ebba, sekään ei malta koskaan rauhoittua paikoilleen :) Sirutuskin sujui hyvin vaikkakin nämä meidän pikku mussut ovat niin pieniä, vain Taavi vinkaisi hieman kun siru asetettiin, muut olivat hiirenhiljaa. Pennut käyttäytyivät muutenkin huisin reippaasti , pienet hännät huiskivat taukoamatta. Automatkatkin sujuivat oikein mallikkaasti koko joukolta. Alexa äiti otti pesueensa hellään hoiviinsa palattuamme reissusta.
Harmaassa boxissa Taavi ja Konsta ja punaisessa Kaapo ja Cara
5.10 Veinkin pennut jo tänään vähän lyhyemmälle autoajelulle. Laitoin ne kaikki samaan kuljetusboxiin. Heitimme ensin Manun lukion vanhempainiltaan, jossa hän piti oppilaan puheenvuoron uusien lukiolaisten vanhemmille. Tällä välin lähdin pentujen kanssa käväisemään työpaikallani vanhainkodissa. Tällä viikolla vietämme valtakunnallista vanhusten viikkoa. Olemme järjestäneet kaikenlaista mukavaa puuhaa vanhuksille, ja tämä minun ja pentujen vierailu sopi oikein mainiosti ohjelmaan. Vanhukset ja omaiset luulivat vallan pentuja pehmoleluiksi, niin hillitysti ne olivat minun ja muiden hoitajien sylissä. Kyllä kaikki ihmettelivät miten näin pienillä villakoirilla on niin upea turkki. Naureskelivat että ihan kuin niitä olisi kiharrettu kun niillä on niin sievät laineet etuhiuksissa. Ensin pentuja jännitti kaikki huomio, mutta pian ne rohkeasti katselivat ympärilleen pienet hännät huiskien. Palattuamme Alexa mamma otti katraansa innoissaan vastaan. 4.10 Torstaina pentusilla on edessä jännittävä päivä. Tilasin tänään niille pentutarkastus- ja sirutusajan. Samalla pentuset pääsevät ajelemaan autolla ensimmäistä kertaa. 3.10 Pennut 6 viikkoa Konsta ja Taavi ovat saaneet painotaulukossa Caran kiinni. Kaapo vielä pitää perää :) Pentuset syövät hyvin ja ovat reippaita. Ne käyvät jo kovasti leikkimässä aitauksensa ulkopuolella talon toisten koirien kanssa. Tilda ja Ebba eniten leikittävät niitä mutta kyllä Napsu-tätikin käy niitä välillä moikkaamassa. Ihmekumma leluistakaan ei ole niin suurta kilpailua, vaikkakin Ebba on kovin kateellinen leluistaan. Nyt se sievästi katselee vierestä kun pikkupentuset leikkivät niillä.
6 viikkoiset pennut Vasemmalta Cara, Konsta, Kaapo ja Taavi
2.10 Karita tuli katsomaan omaa pentustaan Caraa. Cara pestiin ja konetettiin, näin Karita sai oppitunnin villakoiran turkinhoitoon. Cara käyttäytyy kauniisti hoitotilanteessa. Karita toi mukanaan Yoda koiran makuualustan ja rasun missä on Yodan hajua. Ne pantiin pentusten pesään ja näin Cara tottuu jo Yodan tuoksuun valmiiksi kunnes he tapaavat kahden viikon päästä. Samalla Karita sai kotiin viemiseksi rasun ja pehmolelun joissa on Caran tuoksua Yodaa varten.
Karita ja Cara
29.9 Tänään on tapahtunut muutos, nyt on Tilda saanut ihan vapaasti käydä leikkimässä pentusten kanssa ilman Alexan väliintuloa. Tilda on aivan innoissaan uusista leikkikavereista.
28.9 Tähän mennessä Alexa on ollut hurjan tarkka pennuistaan. Se ei ole ennen päästänyt talon muita koiria pentuhuoneeseen. Auta armias jos joku niistä käy huoneessa niin oitis tämä "hellapoliisi" syöksyy pentujen ja vierailijan väliin.
Alexa tapaa maata huoneen oviaukossa kun pentuset seikkailevat pentuhuoneessa. Näin ei kukaan pääse häiritsemään niitä. 26.9 Pennut 5 viikkoa Pennuilla oli tänään pesupäivä, kuvissa ensin pennut ennen trimmiä, sitten konetyöt, pesu, föönaus, valmis pentu ja lopuksi koko puhdas pesue :)
19.9 Pennut 4 viikkoa Pennut pääsivät haistelemaan ulkoilmaa ensimmäistä kertaa. Kävimme piipahtamassa pikaisesti ulkona ja kuvasimme neliviikkoiset lapsukaiset upean ruskanvärisen villiviiniköynnöksen luona.
Tänään kävi Konsta-pentua katsomassa Teija perheensä kera. Konsta muuttaa Vantaalle ja siellä sitä innokkaana odottelee parsonrusselinterrieri Neo. 17.9 Karita kävi katsomassa omaa pentustaan Kaisua, jota aletaan kutsua Caraksi. Cara tarkoittaa italiaksi SPECIAL FRIEND ja ranskaksi käännettynä RAKAS :) Carasta tulee nokialainen ja hänellä on tulevassa kodissaan kaverina saksanpaimenkoira Yoda.
Meille tuli hoitoon Viivin poika Peu Baw Colachi "Jere". Raija epäili ettei poika osaa käyttäytyä huomenna pentunäyttelyssä, joten pyysin heitä tuomaan pojan meille jo tänään tyttöjen "koulutettavaksi". Napsu ja Alexa pitivätkin Jeren jöössä. Jere leikki innoissaan Tildan ja Eban kanssa. Jere ihastui eniten Alexaan ja kulkikin sen perässä ulkona ja sisällä. Jere ihastui ikihyviksi myös Alexan pentuihin ja saikin käydä niitä katsomassa. Hännänhuiskutus oli aivan mahdotonta molemmin puolin eikä pikkuisia pelottanut yhtään vaikka Jere näyttikin niistä varmasti mustalta jättiläiseltä.
14.9 Taru ja Nico ajelivat Raumalta asti katsomaan omaa pentustaan Kasperia joka sai nyt ikioman nimen "Taavi".
12.9 Pennut 3 viikkoa klikkaa kuvia saadakseni ne isommiksi
Tänään oli punnituspäivä ja samalla pennuille tehtiin ensimmäiset konetyöt, leikattiin kynnet ja madotettiin. Jokainen pentu käyttäytyi rauhallisesti hoitotilanteessa. Käytän pikkupennuille konetöissä Wahlin pikkutrimmeriä, se sopii paremmin kun tämänikäiset pennut ovat vielä niin pikkuruisen kokoisia. Pennut eivät hätkähtäneet edes koneen surinasta. Käsittelen muutenkin pentusia säännöllisesti että tottuvat turkinhoitoon.
Tällaisia välineitä tarvittiin tämänpäiväisiin trimmaukseen. Wahlin pikkutrimmeri konetöihin (kasvot, tassut, hännänjuuri ja masun alue) pikkuruiset kynnet leikattiin kynsileikkurilla ja pikkukarstaankin totuteltiin. Ja noin paljon karvaa oli tuloksena!
11.9 Pentuset kehittyvät hurjaa vauhtia. Silmien avauduttua myös liikehdintä on lisääntynyt. Nyt pentuboxissa käy välillä semmoinen kuhina että. Kovasti harjoitellaan seisomista ja istumista. Sisarukset "leikkivät" myöskin keskenään, välillä kuuluu örinää ja murinaa. Samoin ulkomaailma on ruvennut kiinnostamaan. Pesän oviaukolla käydään kurkistelemassa ja pieniä pyrähdyksiä tehdään ulkopuolelle. Pesän pehmikkeenä olevalla karvalla pennut pääsevät liikkumaan mukavasti mutta pesän ulkopuolisella pentulakanalla liikkuminen onkin jo vähän haastavampaa. Sitä pitkin on liukasta liikkua vikkelästi ulospäin mutta palaaminen pesään aiheuttaakin jo vaikeuksia ja lopputuloksena onkin hätääntynyt vikinä.
Alexa seurailee huolestuneena Kasperin ulkoiluharjoituksia. Jos pennut joutuvat kauemmaksi pesästään niin Alexa käy tuuppimassa niitä takaisinpäin. 6.9 Pennut muuttivat uuteen aitaukseen, joka sijaitsee siinä osassa taloa jossa eniten vietämme aikaa. Näin pennut tottuvat normaaleihin elämisen ääniin ja Alexakin saa olla lähempänä meitä.
Pentulaatikko on kirjoituspöydän alla, kahden laatikoston välissä. Metallihäkki on vuorattu sisältä ja ulkoa lämpimäksi ja turvalliseksi pesäksi, jossa pentusten kelpaa kasvaa ja kölliä.
5.9 Pennut 2 viikkoa
4.9 Pentusten simmut aukesivat, ikää 13 vrk
Kaapo
Kasperi
1.9 Elämä pentulaatikossa on rauhaisaa, syömistä ja nukkumista suurimmaksi osaksi. Kuuluipa sieltä tänään pientä murinan poikasta, tarkemmin kuultuna se oli sellaista pientä suloista örinää. Pentue on sopuisa, sievästi vierekkäin ne sulassa sovussa ovat nisillä. Niillä ei näytä koskaan olevan siellä "tappelua". Toisin se oli Napsun kaksosilla Eddiellä ja Tildalla. Ne tönivät ja tuuppivat toisiansa, niillä näytti olevan ainainen tappelu "paremmasta tisusta". Alexa voi hyvin ja hoitaa onnellisena pesuettaan. Maitoa riittää hyvin, pennut ovat pulleita pikkupalleroita. Ja ahh niin tyytyväisen oloisia.
29.8 Pennut 1 viikkoa
27.8 Pennut saivat hännänpäihinsä kynsilakalla värjätyt merkit. Nyt ne on helppo erottaa toisistaan.
Kaapo, Kasperi, Kaisu ja Konsta
25.8 Pentuset 3 vrk.n vanhoja
24.8 Pentulaatikossa kaikki hyvin! Pikkuhiljaa alkaa pentusten polkuanturat ja nenu tummua, sillä nehän ovat näillä apr/pun suloisen vaaleanpunaiset synnyttyään. Kuvassa vielä vaaleanpunainen pikkutassu
23.8 Ensimmäinen yö meni rauhallisesti ainakin emon ja pentujen suhteen. Pennut tuhisevat tyytyväisenä, mutta minä nukuin vain pätkittäin. Vaikka pentuhuoneessa onkin hiljaista niin vähän väliä pitää kuitenkin käydä katsomassa että kaikki on hyvin :) Alexa hoitaa mallikkaasti pentunsa.
22.8 Alexa oli heti aamusta levoton, ruoka ei enään maistunut ja ulkona piti käydä pisulla vähän väliä. Iltapäivällä sitten alkoikin synnytys etenemään vauhdilla. Ensimmäinen uros syntyi vähän vaille 16, ja 2 muuta heti perään. Eli urokset syntyivät puolen tunnin sisällä. Alexa hoiteli pennut tottuneesti, repi kalvot ja nuoli pentuset kuivaksi. Pennut olivat heti terhakoita ja kiirehtivät nisille reippaasti. Alexa rauhoittui, söi ja joi ja kävi nukkumaan. Joten luulin että tässä olikin jo kaikki mutta myöhemmin alkoi tullakin uusia polttoja joita luulin vain jälkipoltoiksi. Ja niin siinä kävi että tyttönen syntyi 3 tuntia poikien jälkeen. Sekin oli oikein reipas ja kiipesi veljesten yli ja kävi oitis nisään kiinni . Alexa oli voipunut urakasta, saatoin vain ihailla miten hienosti se homman hoisi. Ihanaa miten hyvin sille ruoka ja juoma maittaa. Uloskin se lähti toimittelemaan asiansa reippaasti.
Alexa tykkää kelliä elokuun auringossa, massu on aikas muhkea. Synnytykseen on tässä vielä pari päivää
Ruoka maistuu vielä mainiosti kun tiineysvuorokausia on 59 |































































Konsta
Kasperi
Kaapo
Kaisu


Konsta
Kasperi
Kaapo
Kaisu


Iso poika 200 g
Keskimmäinen poika 190 g
Pieni poika 170 g
Tyttö 180 g

